Tässä tulee sitten ensimmäinen creepypastani. Olkaa hyvät.

Matthew



Talon portailla istui juuri viisitoista vuotta täyttänyt poika. Hänellä oli vaaleat, melko lyhyet hiukset ja harmaansiniset silmät. Tämä poika oli Matthew Evans. Hänellä oli mukava äiti, pikkuveli ja isä, tosin isästään hän ei pitänyt tietystä syystä; hänen isänsä nimittäin oli käyttänyt poikaa hyväkseen sairaimmalla mahdollisella tavalla jota isästä ei voisi edes kuvitella. Muut perheenjäsenet eivät tienneet siitä. Vain Matthew ja hänen isänsä.

Matthew piteli kädessään hieman rähjäistä, mutta ehjää naularasiaa, jonka hän oli löytänyt läheisestä autiosta myllystä. ”Matthew tulisitko tänne hetkeksi?” hänen äitinsä huusi ikkunasta. ”Juu.” poika sanoi, ja sujautti rasian hupparinsa taskuun. ”Mitä nyt?” hän kysyi äidiltään joka suorastaan hihkui ilosta. ”Sinun isäsi tulee tänään kotiin taas pitkästä aikaa! Onhan sentään sinun syntymäpäiväsi!”. Matthew jähmettyi. Isä joka oli useamman kerran kajonnut häneen oli tulossa käymään taas pitkästä aikaa kotona.

Myöhemmin iltapäivällä Matthewn lapsuudenystävä Claude Penrose tuli käymään vierailulla. ”Hei Claude. Mukava nähdä taas!” Matthew tervehti. ”Moi vaan. Ja hyvää syntymäpäivää!” Claude, joka oli kaksi vuotta häntä vanhempi, sanoi. Pojat juttelivat keskenään hetken. ”Miten koulu sujuu?” vanhempi poika kysyi katsellessaan Matthewn kalpeita kasvoja. Ennenkuin Matthew ehti vastata, hänen isänsä, Griswold Evans käveli ovesta sisään. ”Hei Tricia.” mies sanoi tervehtiessään vaimoaan.

Pian Matthewn pikkuveli Oscar laskeutui alakertaan omasta huoneestaan, ainakin ruokailun ajaksi. ”Isoveli, aiotko tänäänkin mennä ulos illalla?” kaksitoistavuotias Oscar kysyi. ”Varmaan...” Matthew vastasi. Hän ei koko iltana katsonut isänsä silmiin. Ei sitten kertaakaan.

Oli jo ilta. Matthewlla oli omituinen tunne. Kuin hän olisi katoamassa jonnekin. ”Minä menen kohta ulos.” hän sanoi vilkaistessaan äitiään. ”Minun pitää vain tehdä yksi juttu ensin...” sen jsanottuaan Matthew lähti omaan huoneeseensa vaihtamaan vaatteita. Hän puki ylleen turkoosin hupparin, valkoisen topin ja mustat farkut. Sen jälkeen hän lähti ulos Clauden kanssa.

He kävelivät illan pimeydessä ja juttelivat ihan normaaleista asioista. Matthew kuitenkin huomasi jotain vilahtavan silmäkulmassaan. ”Ehkä vain kuvittelin...” hän mietti ja jatkoi matkaa. Poika huomasi jotain uudestaan. ”Hei Claude, eikö tuossa ollutkin äsken jot...” hän keskeytti lauseensa sillä huomasi jotain; Claude oli kadonnut.

Pian hän näki edessään oman isänsä, Griswoldin. Ja mikä pahinta, Clauden eloton ruumis käsivarsillaan. Verta valui valtavia määriä. Puukko, joka lävisti Matthewn ystävän sydämen, oli todella syvällä. Kyynelet alkoivat virrata pojan silmistä. ”MIKSI SINÄ TEIT TÄMÄN!?” Matthew huusi raivoissaan. ”Sinun ystäväsi oli liian lähellä sinua, pikku Matthewni. MITÄ JOS OLISIT RAKASTUNUT HÄNEEN!” hänen isänsä huusi. ”Sinä kuulut minulle. Ja vain minulle. En koskaan antaisi sinua kellekkään muulle.” Griswold jatkoi. ”Riittää...” Matthew sanoi värisevällä äänellä. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja suuntadi sen kohti isänsä kasvoja, mutta turhaan, sillä Matthew oli reilusti isäänsä heikompi.

Hänen isänsä tyrkkäsi pojan maahan niin että tämä löi päänsä. Ja koska Matthew yhä vastusteli, Griswold tappoi oman poikansa tukehduttamalla tämän vihertävään lietteeseen jota oli viereisessä ojassa. Sen jälkeen sinä iltana Matthewn ruumis häpäistiin hänen isänsä, Griswold Evanssin kätten työnä. (häpäisemis tapaa saatte miettiä ihan itse (͡° ͜ʖ ͡°) )

Seuraavana aamuna Matthewn äiti, Tricia evans löysi poikansa huoneesta kirjeen joka oli osoitettu hänelle. Se kuului näin:

” Äiti.



Olit todella ihana ja mukava ihminen.
En haluaisi satuttaa tunteitasi, mutta minä en tule enää takaisin.
Sinun aviomiehesi, eli minun isäni, nimittäin tappoi, ja raiskasi minut viime yönä.
Eikä tämä ollut raiskauksen puolesta ensimmäinen kerta, sillä niin on käynyt useamminkin. En vain halunnut että sinä ja Oscar huolestuisitte.






Kiitos kaikesta.



PS. Isän löydät alakerrasta. ”



Tricia tuijotti kirjettä hämmästyneenä. Miten niin ”Isän löydät alakerrasta”? Hän mietti, ja lähti juoksemaan portaita alas ja näki sitten aviomiehensä, jonka silmär oltiin puhkaistu ja joka oli hakattu nauloilla seinään. Hänen kauhukseen miehen vieressä seisoi Matthew. Poika oli muuttunut paljon, mutta yhä tunnistettavissa. Hänen harmaansinisiä silmiään peittivät valkoiset kalvot, ja silmistä ja suusta valui vihertävää liejua. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja hänen otsalleen valui verta pojan päässä olevasta haavasta.

”Hei äiti.” Matthew sanoi hymyillen mielenvikaisesti. ”Et auttanut minua...” poika sanoi kävellessään lähemmäs. ”...mutta en minä kanna kaunaa!” Tricia perääntyi, mutta kompastui hameensa helmaan ja kaatui. ”Hyvästi.” Matthew sanoi työntäessään sormensa äitinsä silmiin ja lyödessään naulan tämän otsaan.

Oscar näki kaiken.

”Isoveli mitä sinä teet!?” poika kysyi hädissään. ”Sinä olit todella hyvä pikkuveli, mutta sinäkin saat lähteä. Minä en tarvitse sinua enää täällä.” Matthew sanoi ja tappoi pikkuveljensä Oscarin kylmästi.



Tämän jälkeen Matthewsta ei ole kuulunut sanaakaan.



Itkevä enkeli

Quess who's back...

Peekaboo!
(^spoilerrrrr)

on taas aika.

Uutta arttia Charliesta, tälläkertaa myös hieman re-designiä!

Katsokaa silmiä. Ne ovat nyt vain keltaiset. Päätin kumota sen että silmämunista tuli keltaiset ja silmistä puna/oranssit. Näin hahmo on hieman loogisempi.
Charlien kravaatti on myös aika omaperäinen xD


Tarinaa fiksaillessa, näkyillään toivottavasti pian!

~Tohtori Kuka

Päivitystä

Tervehdys arvoisat lukijamme. Emme ole kerinneet postailla blogiin juurikaan mitään. Pahoittelut siitä. Meillä on ollut kiireitä cosplay-asujen kanssa, sillä jo tänäviikonloppuna on Kawacon!
Minulla on työn alla uutta pastaa, pitää vielä hienosäätää.

Ei ehkä ihan pastaan liity, mutta ottakaa hyvitykseksi tekemäni lyhyt Legend of Zelda aiheinen video!

Palataan toivottavasti pian postailun pariin!

~Tohtori Kuka

Tappileipää!!

Tässäpäs olisi teille uusi hämmentävä pasta!

Enjoyy

Sweet dreams

"Äiti! Teletapit alkavat pian! Saanhan katsoa? Lupaan nukkua sitten kiltisti omassa huoneessani.." Raven aneli. Äiti silitti tytön päätä, ja ojensi hänelle kaukosäätimen. Elettiin mustavalkotelevisioiden aikaa. Värikkäät lastenohjelmien hahmot näyttivät masentavilta harmaansävyisinä. Se ei tuntunut pikku Ravenia haittaavan. Hän oli todella kova teletappien fani, eikä suostunut olemaan nätisti jos yksikin jakso jäisi välistä. Televisio aukeni hitaasti, ja näyttön lumisateesta ilmestyi melko huonolaatuinen kuva. Raven oli innoissaan, ja puristi kätensä kiinni. "Kohta se alkaa" hän pihisi hiljaa. Äiti katsoi että tyttöllä oli kaikki okei, ja meni keittiöön valmistamaan illallista.
Oli hiljaista. Pitkään. Vain television suriseva ääniraita kuului. Ei yhtikäs mitään muuta.
Kai se oli tavallista.
Raven istui tyynyllä television edessä järkyttyneen näköisenä. Ohjelmassa teletapit alkovat lävistää toisiaan antenneillaan. Tumma, mustalta näyttävä veri roiskui ja värjäsi nurmen pikimustaksi. Raven yritti kiljua, mutta hänestä ei lähtenyt mitään ääntä. Pian hän valahti aivan kalpeaksi. Hipsun mahasta tulleista sisäelimistä syntyi karmiva pikkutyttö. Se avasi mädäntyneen suunsa, ja kuiskasi narisevalla äänellään (jonka Raven tunnisti omakseen) "Sweet Dreams Raven.."
Sitten televisio pimeni. Raven haukkoi henkeään. Mitä ihmettä äsken juuri tapahtui?  Hän päätti olla kertomatta siitä äidille, koska naapurissa asunut kiva tyttö oli kuulemma nähnyt jotain todella kummallista, ja kertonut siitä aikuisille. Nyt hän on mielisairaalassa. Tuskin kukaan uskoisi Raveniakaan.
"Äiti, televisio taitaa olla rikki.. se sammui kesken kaiken" Raven sopelsi. Kaikeksi onnekseen hänen äänensä oli näköjään tullut takaisin.
"Voi itku. Pitänee hommata uusi. Onhan tuo nykyinen jo niin vanha, että melkein ihme että toimi niin pitkään" äiti harmitteli, ja leikkasi vahingossa veitsellä sormeen, koska keskittyi tyttöön.
"Meneppäs nyt siitä vaikka leikkimään. Ruoka on valmista noin puolen tunnin päästä." äiti sanoi, ja hätisteli Ravenin keittiöstä.
Raven meni ulos. Hän käveli katua pitkin, ja mietti, olivatko muutkin teletappeja sinä iltana katsoneen nähneet saman, vai oliko heidän televisionsa riivattu, tai jotain.
Hän saapui tyhjään leikkipuistoon. Tuuli ulvoi, ja oli hämärää. Raven kävi kiikkuun istumaan, ja hiljentyi miettimään asioita. Pian kuului kimeä, nuoren tytön kirkaisu, joka keskeytti Ravenin ajatukset. Kirkunut tyttö juoksi kadun toiselta puolelta leikkipuistoon, teletapit perässään. Eivät ne olleetkaan iloisen värikkäitä, ne olivat jopa pahempia kuin televisiossa! Raven huomasi, että tyttö oli se sama jonka hän näki televisiossa. Tyttö takertui Raveniin, ja hänen hiuksensa valahtivat pois kasvojen päältä. Hän oli se Ravenin naapurissa asunut tyttö, Luna.
"Mitä ihmettä..?? Luna?" Raven haukkoi henkeään.
"Nyt ei ole aikaa!!" Luna huusi hysteerisenä kyynelten seasta, "JUOKSE!"
Luna kiskaisi Ravenin mukaansa, ja he lähtivät juoksemaan niin kovaa kuin pystyivät, kohti hylättyä goottilaiskirkkoa. Kirkon ovi oli lukossa. Luna itki ja huusi. Teletapit lähestyivät heitä. Raven teki hätiköityjä päätöksiä, ja rikkoi kirkon oven vieressä olleen kauniin lasi-ikkunan. Nopeasti hän siisti sirpaleet, kiipesi sisään, ja kiskoi Lunan perässään. "Nopeasti, mennään kellotorniin!" hän sanoi.
Torniin oli matkaa satoja portaita. He eivät millään pääsisi pakoon niitä riivattuja murhanhimoisia teletappeja. Ravenin mielestä ajatus siitä, että teletapit tappaisivat hänet, huvitti hieman, vaikka se ei todellakaan ollut hauskaa. Porras portaalta he etenivät hitaasti. Voimat alkoivat hiipua.
Luna tuki Ravenia, ettei hän kaatuisi.
Kellotorniin päästyään, Raven kaatui lattialle uupuneena, ja Luna kiskoi köydestä kellot soimaan.
Kylä alkoi heräillä. Valot syttyivät yksi kerrallaan, ja pian he kuulivat poliisiautojen pillien huutoa.
Aika alkoi loppua. Teletapit saapuivat torniin.
Kellojen kolina satutti niiden päätä, ja ne pitelivät tuskaisina korviaan.
Sitten ne iskivät. Ensiksi tietenkin heikompaan, eli lattialla rötköttävään Raveniin.
Luna kiljui kuin viimeistä päivää. MUSTA veri, aivan samanvärinen kuin televisiossa, valui pitkin kellotornin lattiaa. Hipsu kiskoi antenninsa irti Ravenista, ja mustaa verta valui entistä enemmän.
Luna kiskoi kellojen köydestä lujempaa. Päässä alkoi sumentua.
Hän kaatui maahan, ja menetti tajuntansa.
Seuraavana aamuna hän heräsi sairaalasta. Viereisellä sängyllä makasi Raven, joka luki hoitajan tuomaa lehteä. "Musta veri tahrasi kellotornin. Uhrit selvisivät pahoilla vammoilla. Tekijät pakenivat paikalta, mutta maasta löytyi lappu,..."
"Mitä siinä lapussa luki?" Luna kysyi ja viittasi Ravenia kääntämään sivua.
Raven ei kuitenkaan kääntänyt, vaan antoi Lunalle lapun, jossa luki verellä kirjoitettuna "Uudestaan!"

"Teletapit häipyivät, mutta ne vainoavat meitä jostain syystä.. emme saa enää koskaan olla rauhassa.." Raven huokaisi, ja avasi television. "Omituisen tapauksen tekijät ovat selvillä. Tapaus on hyvin outo. Poliisi vahvistaa, ettei millonkaan ennen ole ollut tapausta, jossa teletapit hyökkäisivät jonkin kimppuun. Nyt täällä on kanssamme...." Raven känsi kanavaa.
"Ja nyt alkaa lasten suosikkiohjelma, TELETAPIT!"
Hän haukkoi henkeään ja putosi sängyltä. "MITEN HE VOIVAT VIELÄ NÄYTTÄÄ TUOTA OHJELMAA?!!" Raven kiljui.
Hoitajat saapuivat hänen luokseen. "Rauhoitu tyttö hyvä! Olet tulossa hulluksi!"
Luna seurasi vierestä järkyttyneenä. Asiasta uutisoitiin kovasti, mutta silti heitä pidettiin hulluina. Epäreilua.
Nyt oli hoitajillakin syytä pyytää heiltä anteeksi. Hekin näkivät selvästi, miten teletapit survoutuivat yksi toisensa jälkeen ulos ruudusta.  "JUOSKAA!!" Luna kiljui. Osa potilaista olivat niin huonossa kunnossa, etteivät päässeet ylös sängystä. Hysteeriset ihmiset tungegsivat ovilla. Ne evät auenneet. Tilanne vaikutti tutulta. Silloin kirkollakaan ovi ei auennut. Oliko teletapeilla jotain hämmentäviä kykyjä lukita ovia koskematta niihin? Mitä ihmettä tämä oikein oli?
Kaikki olivat ihan paniikissa. Lattia alkoi tulvia mustasta verestä. Teletapit aikoivat tappaa kaikki muut henkilöt, paitsi Ravenin ja Lunan. Ravenia alkoi suututtaa.
"SUOTTA TE MUIHIN AIKAANNE TUHLAATTE, ME OLLAAN TÄÄLLÄ!!!! TULKAA TAPPAMAAN JOS USKALLATTE!!!!!!" hän kiljui vihaisena. Oli todella vaikea uskoa, että Raven oli vain yhdeksän vanha.
Pian hän kuitenkin veti sanansa takaisin. "Itseasiassa, tahdon jutella kanssanne."
Pai käveli Ravenin luo, ja kysyi narisevalla, kylmiä väreitä aiheuttavalla äänellään, "Niin?"
Raven tärisi. "Miksi te jahtaatte meitä?"
"Emme ole ennen tavanneet niin obsessoituneita faneja kuin te. Olisitte jopa voineet jättää yöunet välistä takiamme. Tahdomme että näätte kauniita unia." Pai vastasi karmivalla äänellään.
"Te- Te teette tämän kaiken vain nukkumisen takia? Oi kuule. EN USKO!!!" Raven huusi.
Pai hyökkäsi hänen kimppuunsa.
"TAPA MINUT!! REVI!! RAATELE!!!! SILVO MINUT NIIN TUSKAISESTI JA RAA'ASTI KUIN VAIN PYSTYT!!" hän kiljui Paille. Luna itki hysteerisesti vieressä. Hän ei kyennyt sanomaan yhtään mitään.
Pai ei kuitenkaan totellut Ravenia, vaan iski kyntennsä Lunaan. Raven rähisi raivosta.
Luna kiljui. Sen Raven varmasti muistaa lopun ikäänsä. Sen, miten hänelle tärkeä ihminen tuhottiin julmasti. Kauttaaltaan mustassa veressä oleva Lunan ruumis kierähti lattialle.
Raven huusi ja itki raivoissaan. Hän hyökkäsi pain kimppuun, ja puri ja kynsi tätä. Hän otti hoitajan työntämältä kärryltä neuloja, ja iski niitä ystävänsä tappaneeseen teletappiin. Pai rymähti lattialle, ja rupesi tyhjentymään. Se ikään kuin kutistui kasaan, ja muuttui mustaksi vereksi.
Muut teletapit katsoivat vihaisena Ravenia. Raven lähti juoksuun. Hän joutui taas käyttämään ikkunaa. Ulkona oli poliiseja. Raven repi yhdeltä poliisilta aseen kädestä, ja rupesi ampumaan teletappeja. Välillä hän joutui ottamaan toisen aseen, koska edellisestä loppui luodit, eikä hänellä ollut niitä lisää. tuskin hän olisi asetta osannut ladatakaan. Teletappi toisensa jälkeen muuttui mustaksi vereksi. Poliisit tuijottivat ase kädessään seisovaa lasta. Raven oli traumatisoitunut.
Hän rupesi itkemään.
Yksi poliiseista yritti tulla hänen luokseen. "Se on nyt ohi, kaikki on hyvin, voit laskea aseen." Hän yritti rauhoitella, mutta Raven nostikin aseen piipun ohimolleen, ja painoi liipasinta.

Seuraavan päivän uutisissa otsikoitiin "Outo teletappitapaus ratkesi. Edellisellä kerralla selvinneet tytöt kuolivat. Teletapit tappanut tyttö teki itsemurhan. Teletappien hyökkäyksessä sairaalaan, ei jäänyt eloonjääneitä."



~Tohtori Kuka 

Kuvauslaitteistoa

Tähän ajattelin listata millä laitteilla kuvailemme ^^

Canon PowerShot A800 (peruna)

Samsung WB100

sekä tietenkin puhelimet ja tablettitietokone joilla saa täydellisen perunaisia kuvia <3

Pyrimme aiheuttamaan kuvillamme traumoja lukijoille (ei oikeesti, kuiva vitsi xD)

Kiitoksia tältäerää

~Tohtori

Päivitystä~

Iltaaaaaaa!!

Tässä tuli pikkusiskon kanssa juteltua creepypasta oc:istä, ja siitä että hän on luomassa omaa tarinaansa, että lisään hänet blogini kirjoittajaksi. Osasyy päätökseen oli se, että en itse päivitä niin aktiivisesti, josko nyt asiaan tulisi muutosta kun meitä on kaksi. Muutin myös blogia "pimeämmäksi" ja sellaista. Toivottakaamme siis tervettulleksi Itkevä enkeli! 

Tässä vielä pari nukkekuvaa :3

~Tohtori

Uutta pastaa!!

Hoorayyyy!!! Enpä olisi uskonut että tämä näin nopeasti valmistuu :3
Kuvan survon tähän nyt hetiiiii

Kommee se on tääki herra :D

Tarina ei ole kovin kummoinen, mutta toivottavasti pidätte!!! :3

They created a monster

Oli hiljainen ja sumuinen aamu. Taisi olla perjantai, en ole ihan varma enää. Olen ollut täällä niin pitkään. Toivon vain että...

Hyvinhän sinä muistit Lucas. Oli tosiaankin sumuinen perjantaiaamu. Lucas oli matkalla kouluun (hän on 16-vuotias). Hänen askeliaan oli oikein mukava seurata. Jalat liikkuivat tasaiseen tahtiin. Kaunis poika. Sääliksi käy.. Matkan varrella oli pysäköity epäilyttävän näköinen pakettiauto. Lucas empi hetken, mutta päätti kuitenkin juosta nopeasti ohi koska kiertotietä kulkiessa hän myöhästyisi. Auton kohdalla hänen kimppuunsa hyökkäsi mies, jolta näkyi vain silmät naamion takia. Lucas rimpuili ja huusi, mutta mies heitti hänet auton takaosaan ja lukitsi oven. Ovea ei saanut sisältä auki, ja takaosassa oli  lisää naamioituneita miehiä. Auto lähti liikkelle ja miehet rupesivat sitomaan Lucasia kovakouraisesti.  "Onko tämä loppuni..?" Hän ajatteli mielessään.

Auto pysähtyi. Lucas ei nähnyt mitään, sillä hänen silmänsä olivat sidotut. Ovet avattiin ja yksi miehistä tarttui Lucasiin, ja raahasi hänet sisälle koleaan rakennukseen. Ahdistus ja pelko alkoivat vallata nuoren pojan. Mitä hänelle oikein tehtäisi? Näkisikö hän enää ikinä perhettään? Hän myös toivoi kovasti, että kaikki olisi vain painajaista. "Riisu pojalta paita ja köytä hänet näillä vöillä niin ettei hän pysty liikkumaan" yksi miehistä sanoi. Lucas oletti hänen olevan jengin pomo. Kuului askelia, ja joku tuli Lucasin luo.  Hän repi Lucasilta paidan, ja repi housut polvimittaisiksi. "Onpa laiha kakara!" mies huudahti, ja rupesi sitomaan Lucasia vöillä. Hän laittoi vyöt niin kireälle että sattui. "Noniin, nyt saat katsoa" mies sanoi ja poisti kankaan silmien edestä. Hänet oli viety isoon halliin. Ympärillä oli paljon letkuja, ruiskuja, erilaisia pulloja ynnä muuta hämärää tavaraa. "Eiköhän aloiteta" pomo sanoi, ja työnsi tiputusletkun Lucasin ihon läpi. Tiputuspussista alkoi valua vihreää lientä, joka poltti elimistössä. Lucas olisi huutanut jos vain olisi pystynyt. Muut miehet asensivat erilaisia johtoja ja sähkölaitteita häneen. Viaton poika, jonka elämä oli ollut normaalia ja tylsää, oli nyt joutunut keskelle helvettiä; ihmiskokeiden uhriksi nimittäin. Valitettavasti se ei ollut unta. Olo alkoi heikentyä ja ajantaju meni. Sähkölaitteet pitivät hänet hengissä kokeiden mahdollisten virheiden varalta. Ihan kuin sillä olisi ollut mitään väliä kuoliko hän vai ei. Kipu oli sietämätöntä. Sitä oli jatkunut siitä lähtien kun hänet laitettiin tähän. Neulojen haavat olivat tulehtuneet ja kipeät. Lucasin silmistä rupesi valumaan kyyneliä. Niin syvällisiä hän pohti. Kyyneleet putosivat hänen vaaleanharmaille housuilleen. Ilme muuttui ahdistuneesta järkyttyneeksi. Hänen toisesta silmästään valuu punaisia kyyneliä?! Mitä oli tapahtunut? Olisipa hänellä peili.. Mieli alkoi horjahdella. Lucasista tuntui siltä, että hän haluaa tappaa kaikki tässä tilassa olevat kusipäät. Olo oli mielipuolinen. Mikä hänestä oli oikein tehty? 

Ikkuna helähti. Lasin läpi oli hypännyt outo poika moottorisahan kanssa. "Noniin, täällähän onkin paljon paskiaisia joihin voin testata uutta leluani!" hän nauroi mielipuolisesti, ja vetäisi moottorisahansa käyntiin. Sahalla oli niin kiva silpoa tyyppejä, että hän unohti täysin huutaa "peekaboo!"

Toinen toisensa jälkeen miehet kaatuivat kuolleina maahan. Charlie tuli Lucasin luo, ja katsoi tätä hetken. "Mikäs epäsymmetrinen koehirviö sinä olet?" hän kysyi. Lucas ei voinut vastata, koska hänellä oli edelleen jesaria suun edessä. Hän rupesi rimpuilemaan, ja onnistui vapauttamaan kätensä, ja karistamaan kaikki letkut itsestään. Lucas repäisi nopeasti teipin suunsa edestä, ja rupesi irroittamaan jaloissa olevia vöitä. Charlie tuijotti hämmentyneenä pojan pakoyritystä, ja räjähti nauramaan friikisti. Lucas pääsi irti, ja huusi, "Et pysty tappamaan minua!!" Charlie nauroi lisää, ja vetäisi moottorisahan esiin. "Peekaboo" hän sanoi, mutta ei huutanut sitä tälläkertaa. Myrkkytokkurainen Lucas otti tiputuspussitelineen, ja huitaisi sillä Charlieta päähän. "Auts, tuo ei ollut mukavasti tehty." Charlie vastasi. Tosin mitä hän oli valittamaan kun aikoi itse tappaa. 

Charlie vs. Lucas

Tappelu oli jo tavallaan alkanut, mutta Charlie päätti antaa takaisin. Miksi sitä heti tappamaan kun kerran toinen haluaa taistella ja kuolla hitaasti. Charlie hyökkäsi Lucasia kohti, mutta Lucas torjui moottorisahaiskun tiputuspussitelineen (joka on siis metallia) tangolla, jolloin sinkoili kipinöitä, jotka polttivat heihin molempiin kipeitä pikkujälkiä. "Oletpas viekas pikku otus" Charlie tokaisi, ja potkaisi Lucasia mahaan. Hän kaatui selälleen maahan, eikä tokkuraisuutensa vuoksi enää päässyt ylös. "Harmi että taistelu päättyy näin nopeasti.. tapa minut vain." Lucas sanoi ja hymyili. Charlie hämmentyi. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt häntä tappamaan itseään. Miten hän voisi tappaa tuollaisen tyypin? 

"Antaa olla. Tule mukaani niin voin jeesata jonkin verran" hän sanoi ja ojensi kätensä. Lucas tarttui siihen, ja päästessään pystyyn, hän halasi Charlieta.

"Olet sittenkin mukava tyyppi. Ollaanko kavereita?" Lucas sanoi.

Charlie nyökkäsi. "Olet sitten ihan ensinmäinen kaverini ikinä."

He menivät johonkin omituiseen paikkaan, missä Charlie tavallaan asui. "Saat tämän hupparin. En tarvii sitä enää kun löysin tyylikkäämpiä vaatteita" hän sanoi ja heitti hupparin Lucasille, joka puki sen ylleen. Se oli hiukan väljä, koska Lucas oli sellainen luuviulu, mutta oli se nyt paljon parempi kuin ei mitään. 

Tästä alkoi friikkien yhteinen matka, josta tulemme vielä kuulemaan!

~Tohtori

Creepypastabiisejä ynm kivaa synkkää :3

Mietiskelin tässä myöskin että pitäisikös meikän ruveta suomentelemaan creepypastoissa käytettyjä biisejä ja muita kivoja (lähinnä outoja tai rokki) biisejä. Olen nyt lähinnä suomennellut pelkkää kpoppia (koska tylsyys ja mielenkiinto) sekä hobitin tunnareita xD biisien suomentelu on kivaa hommaa, vaikka laatu on jotakuinkin google kääntäjä tapaista koska en osaa kunnolla englantia jolloin joissain oudoissa sanoissa/sanonnoissa minun on vain luotettava siihen mitä google kääntäjä sanoo (tosin tyylittelen lauseen ettei siitä tule täysin kankea ja kökkö :'D) huooooooooooh.... olen facepalmin arvoinen hyypiö :')

creepypastaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhh!!!!

siitä(kin) on tullut niin iso ja tärkeä osa elämää etten edes muista milloin kuulin siitä ensinmäisen kerran. Ensinmäiset tarinat/hahmot taisivatkin olla Jeff ja Slenderman. Ben on silti ehdoton suosikkini (johtunee siitä että koko hoito liittyy Legend of Zeldaan, josta minä pidän kovasti :33)

ehhehehehehe

Kommentoikaaaa jotain mikä piristäisi ja antaisi vauhtia seuraavan pastan edistymiseen ja silleennn

Nyt se olis sitten moikka~~

seuraavaan kertaan!

~Tohtori

Uutta creepypastaa tuloillaan~

otsikko kertoo mukavasti jo tämänhetkisitä puuhistani. Tosiaankin, loin uuden creepypastahahmon, josta en näin etukäteen kerro muuta kuin sen, että hänestä on tarkoitus tulla Charlien kaveri. Olen parhaillaan kynäilemässä kyseisen heebon tarinaa, ja kuvaakin löytyy, mutta pistän sen sitten pastan yhteydessä :3 Piirsin Charliesta lisää matskua (yayy!!)

Kommee jäbä :33 vaihoin sille vaatteetki xDD

Mietiskelin tässä että kun tarinansa lopussa Charlie valittelee että pitäisi keksiä joku toinen kiva keino murhata kun polttomurhaus koska bensa on kallista, että pitäskö herralle hommata moottorisaha, mmmutku siihenki menee bensaa!!

mmmutku moottorisaha olis cooli ;;__;;

No hyvä on sitte jos osaan piirtää semmosen. Muuten ei.

Yayyy!!



See ya soon guys~

~Tohtori

Peekaboo?

Minkä takia Charlie hokee koko ajan "Peekaboo!"?

Tästä olen saanut jonkin verran kysymyksiä, joten tässäpäs teille lyhyt selitys.

Peekaboo, eli suomessa 'kukkuu' on yleensä leikeissä käytetty hauska huudahdus. Charlien ollessa pieni (ennen sitä kun hänet heivattiin), hänen äitinsä tapasi leikkiä hänen kanssaan kukkuu leikkiä. Siitä muistosta Charlielle on jäänyt peekaboo päähän, ja hän yllättää uhrinsa huutamalla sen.

Ei sen kummempaa.

~Tohtori

Creepypasta oc Charlien tarina

Tänään ajattelin esitellä teille itsekeksityn creepypastakummajaisen nimeltä Charlie. Tulen ehkä kirjoittamaan hänestä vielä lisää kaikkea, koska haaveissa olisi Charlie vs. Jeff tyylisiä tarinoita. Kokeilisin miten pikku urponi pärjäisi isoille koviksille! xD
Tarina on ei ole laadukkaasti kirjoitettu (koittakaa kestää).

Nauttikaa tarinasta ja kommentoikaa toki mitä olitte mieltä!

Peekaboo! t: Charlie

Charlie

Charlie oli jo syntyessään melko epänormaali lapsi. Hänellä oli maailmaan putkahtaessaan päässään tuuheat mustat kiharaiset hiukset ja omituinen hymy. Vanhemmat ihmettelivät asiaa kovasti, mutta tottuivat asiaan. Hampaiden kasvaessa Charlien äiti oli saada sydänkohtauksen. "Edward! Tule äkkiä katsomaan!" hän huusi peloissaan aviomiehelleen. Charlie virnisti, jolloin hänen hammasrivistönsä paljastui; Ne olivat kuin hain hampaat. Terävät ja sahalaitaiset. "Kulta, meidän on päästävä tästä friikkilapsesta eroon." Charlien isä sanoi. Äiti nyökkäsi pidätellen itkuaan. "Miksi meidän lapsestamme tuli tuollainen?" hän kysyi epätoivoisena. Charlie katsoi vanhempiaan, mutta ei käsittänyt mistä on kysymys. Seuraavana aamuna Charlien vanhemmat pukivat ulkovaatteita ylleen. Isä otti Charlien syliinsä, ja laittoi hänet turvaistuimessa auton takapenkille. He lähtivät ajamaan. He ajoivat pitkään. Maisema muuttui monia kertoja matkan aikana, eikä pienellä lapsella ollut ollenkaan minkäänlaista aavistusta tilanteesta. Isä pysäytti auton sillalle ja nousi ulos. Äiti irroitti Charlien turvaistuimestaan, ja otti tämän syliinsä. He kävelivät isän luo. "Rakas, voisitko sinä tehdä sen? Minä en taida pystyä.." äiti sanoi. Isä nykkäsi, ja otti Charlien. "Tämä satuttaa sieluani, mutta en halua elättää sinunkaltaistasi hirviötä" hän sanoi ja heitti lapsensa sillalta jokeen. He lähtivät nopeasti pois paikalta,  jottei kukaan näkisi. Charlie pyristeli vedessä. Ei niin pieni lapsi pärjäisi. Kuolema oli hänen kohtalonsa. Tapahtumat ja henkilöt piirtyivät hänen muistiinsa ikiajoiksi.

Charlien vanhemmat eivät olleet valinneet hyvää murhapaikkaa, sillä joen varret olivat täynnä laitureita ja kalastuspaikkoja. Eräs vanha kalastajamies huomasi vedessä jotain, ja päätti nostaa sen maalle. "Herranjumala sentään! Pieni lapsi!!" Hän huusi. Kalastajan vaimo saapui pian paikalle kuullessaan huudon. "Pitänee viedä hänet pikaisesti sairaalaan.." vaimo sanoi, ja meni sisälle soittamaan ambulanssin. Hetken kuluttua kun ambulanssi saapui, kyydistä nousi pari hoitajaa ja kuljettaja. Toinen hoitajista rupesi kyselemään kalastajalta asioita. "Onko hän teidän lapsenne?"
"Ei. Löysin hänet joesta" mies vastasi
Hetken juteltuaan hoitaja sanoi, "Luulempa että lapsi on hylätty. Haluatteko ottaa hänet huostaan?"
Kalastaja näytti hämmentyneeltä, mutta hänen vaimonsa sanoi nopeasti "Tietenkin!"

Charlie vietiin sairaalaan. Hän makasi teho-osastolla happilaitteessa.
Kaikeksi onneksi hän selvisi, ja kasvoi hyvässä kodissa kalastajan perheessä. Charlie oli 6-vuotiaana kertonut perheelleen alkuperäisistä vanhemmistaan, ja siitä miten he olivat hankkiutuneet hänestä eroon. Hän oli nyt 15-vuotias.
"Charlie, tuotko minulle syanidia?" kalastaja huusi. Charlie vastasi myönteisesti, ja lähti hakemaan sitä. Myrkkyvarastossa hän kompastui kynnykseen, ja hänen päälleen kaatui kaikenlaisia aineita. "AAARRGGHH!!! SATTUU NIIN HELVETISTI!! TULKAA JOKU NOPEASTI AUTTAMAAN!" Charlie huusi. Kalastaja juoksi nopeasti myrkkyvarastoon. "Charlie mitä nyt!" hän kysyi. Charlie nosti päänsä ja katsoi kalastajaa. Hänen silmämunansa olivat muuttuneet oransseiksi, ja värillinen osa punaiseksi. Kalastaja säikähti. Myrkyt olivat syövyttäneet Charlien aivot, ja hän heitti kalastajan myrkkypullojen päälle. Pullot rikkoutuivat, ja myrkkyä levisi joka paikkaan. "Charlie, mitä sinulle on tapahtunut" kalastaja sanoi peloissaan. Charlie nauroi ilkeästi ja kaivoi tulitikkurasian taskustaan. "Kiitos kun kasvatit tällaisen hirviön vapaaehtoisesti." Sitten hän raapaisi tulitikun, heitti sen myrkkyjen luo, ja lähti nopeasti pois. Myrkkyvaja räjähti, ja syttyi tuleen. Charlie nauroi.

"RAKAS! CHARLIE! MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!!" kalastajan vaimo huusi juostessaan talosta ulos.
"Peekaboo!" Charlie huusi ja hyökkäsi kasvattiäitinsä kimppuun. Nainen kiljui kuin viimeistä päivää, Charlien repiessään häneltä silmiä päästä. Silmien jälkeen Charlie repi häneltä kielen irti, ja lähti kohti kaupunkia.

"Peekaboo!" hän huusi aina jokaiselle ennen kuin tappoi heidät. Ohikulkien tappaminen oli vain pientä huvittelua, hänen oikea päämääränsä oli suoraan edessäpäin olevalla kadulla. Charlie tuli talolle ja tiirikoi oven auki. "Peekaboo! Olen kotona!"
Yläkerrasta kuului tuolien siirtelyä. Charlien biologiset vanhemmat tulivat varovasti portaita alas. Isällä oli haulikko, ja äiti kulki visusti hänen takanaan. "Kuka sinä oikein olet?" Isä tiuskaisi. "Etkö muka tunnista? Olen rakas lapsenne Charlie" hän vastasi leikittelevällä äänellä. Vanhemmat hätkähtivät. "Mutta...miten olet edelleen elossa?" Isä kysyi.
Charlie virnisti, "Ette pääse minusta helvetissäkään!"
Charlie ajoi vanhempansa yläkertaan ja sitoi heidät selät vastakkain ja istualtaan tuoleihin. "Saatte katua ettette rakastaneet minua kuten normaalia lasta. Jos ette olisi hankkiutuneet minusta eroon, en nyt olisi tällainen.." hän sanoi ja kaatoi kanisterista bensaa heidän päälleen. "Polttomurhaamisesta minä pidänkin" Charlie nauroi ja raapaisi tulitikun. Bensa roimahti komeasti liekkeihin, ja vanhemmat huusivat tuskissaan. Charlie ei kuitenkaan jäänyt katselemaan, vaan poistui nopeasti paikalta.

"Pitänee keksiä jokin muu hauska murhauskeino. Bensa on niin pirun kallista!" hän sanoi ja nauroi pelottavasti mennessään.

~Tohtori